Kaikille liiton freelancer-jäsenille tarkoitettu seminaari järjestetään tänä vuonna Lahdessa. Seminaarin ohjelman löydät täältä.
Aloitamme seminaarin perjantaina lounaalla klo 11.30. Päivän aikana luvassa:
- Maailmalla uraa luonut valokuvaaja Juuso Westerlund herättelee ajattelemaan omia työskentelymahdollisuuksia isommin: miten päästä kansainvälisille markkinoille ja millaista on työskennellä ainoana suomalaisena pohjoismaisessa Moment Agency -kollektiivissa. Juuson kuvia ovat julkaisseet mm. WSJ, FT Weekend Magazine, Monocle, M le Monde ja The Wire.
- Aikakauslehtikonkareista freelancereiksi siirtyneet Sanna Wallenius ja Rosanna Marila kertovat, miten ammatillinen identiteetti muuttui ja tuovat näkemyksensä journalismi vs markkinointiviestintä -keskusteluun.
- Ylen digitalisaatio- ja tulevaisuustoimituksen vetäjä Heikki Valkama paljastaa, millaista osaamista toimeentulostaan huolehtivan freen kannattaa hankkia nyt ja tulevaisuudessa
- Liiton puheenjohtaja Hanne Aho kertoo, mitä liitto tekee freelancereitten aseman parantamiseksi. Hanne on myös kuulolla: mitä kentälle kuuluu juuri nyt?
- Intendentti Teemu Kirjonen tuo kuulumisia maailmankuulun Sinfonia Lahden työyhteisöstä: näin natsaavat yhteen luovuus ja kurinalaisuus.
- Illallinen nautitaan kaupungin parhaaksi kehutussa italialaisessa ravintolassa Mamma Mariassa!
Lauantaina ohjelmassa on timanttista edunvalvontaa ja vaikuttajaviestintää:
- Miten freelancer saa palkkioitaan ylös jopa 15 prosenttia? Sen tietää Petter Larsson, joka valittiiin Ruotsissa vuoden 2018 freelanceriksi. Hän kertoo, miten ruotsalaiset kollegamme saivat uutta terää ja vaikuttavuutta etujensa ajamiseen. Löydämmekö työpajoissa keinoja, joilla freelancerit yhdessä tuumin voisivat parantaa asemaansa myös Suomessa? Petter pitää esityksensä englanniksi.
- Sininauhaliiton viestintäpäällikkö Anna-Liisa Karhula jakaa kokemuksiaan siitä, millaista on olla julkikuvaltaan haastavan ryhmän, päihdeongelmaisten, puolella ja asialla.
- Liiton lakimies Hannu Hallamaa on järjestänyt kevään aikana treffejä freelancerille ja mediayrityksille. Miiten treffailu on sujunut?
Liitto tarjoaa seminaarin ohjelman, matkat Lahteen edullisimmilla julkisilla välineillä (ota kuitit talteen!) ja täysihoidon aterioineen. Majoitus pe-la varataan muille kuin Lahden seudulla asuville freelancereille.
Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova. Peruutuksista muuten kuin lääkärintodistuksella veloitetaan 50 euroa (poisjäänti yhtenä päivänä) tai 100 euroa (poisjäänti kahtena päivänä tai majoitusvarauksen jättäminen käyttämättä).
Lisätiedot koulutuspäälliköltä Nina.Porra(at)journalistiliitto.fi